sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Muistista ja sen menettämisestä

Viime vuosina isoäitini muisti on tasaisesti heikentynyt ja jokin aika sitten hänellä diagnosoitiinkin Alzheimerin tauti. Kyseiselle sairaudelle tyypilliseen tapaan etenkin uusien asioiden muistaminen on selkeästi heikompaa kuin aiemmin. Vanhat asiat hän kyllä muistaa. Tai no, viime aikoina nekin ovat alkaneet unohtua. Hän kuitenkin edelleen tietää kuka on, missä asuu ja tunnistaa omat lapsensa ja lapsenlapsensa. Aika jolloin nämäkin asiat alkavat mennä sekaisin ei välttämättä ole kovin kaukana.

Ihmisen muisti on jännä juttu. Karkeasti jaoteltuna muistimme voidaan jaotella sensoriseen aistimuistiin eli kaikumuistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin sekä pitkäkestoiseen muistiin. Kaikumuistilla tarkoitetaan tunto-, näkö-, maku-, haju ja kuuloaistimusten aiheuttamia tuntemuksia, joihin voimme tietoisesti palata vielä varsinaisen aistimuksen jo loputtua (1). Työmuistia puolestaan voisi ajatella eräänlaisena tiedon väliaikaisvarastona, joka mahdollistaa asioiden aktiivisen tietoisen työstämisen. Tämän jälkeen tieto unohdetaan tai painetaan mieleen pidemmäksi ajaksi. On esitetty, että ilman toistuvaa mieleenpalautusta asiat pysyvät lyhytkestoisessa muistissamme vain 15-30 sekuntia (2). Etenkin prefrontaalikorteksi ja etummainen pihtipoimu [anterior cingulate cortex, (ACC)] osallistuvat työmuistin toimintaan. Pitkäkestoisen muistin tietoiseen (eli deklaratiiviseen) osa-alueeseen kuuluvat tapahtuma- (eli episodinen) muisti ja tieto- (eli semanttinen) muisti. Näitä muistimme osa-alueita kykenemme halutessamme kuvaamaan sanallisesti ja useat eri aivoalueet osallistuvat näiden muistojen säilömiseen sekä mieleen palauttamiseen.(3) Semanttisen muistin osalta keskeisiä rakenteita aivoissamme ovat ainakin vasemmanpuoleinen alempi prefrontaalikorteksi, ohimolohkojen taaempi osa sekä hippokampukset (4). Sanallisessa tai kuvallisessa muodossa tallentuneiden pitkäkestoisten muistojen lisäksi opimme vuosien saatossa lukuisia eri taitoja ja lisäksi kehomme ehdollistuu reagoimaan tietyllä tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Näiden ”muistojen” sanallistaminen onkin sitten jo huomattavasti haastavampaa. Jos ei mahdotonta. Tyvitumakkeet ja pikkuaivot ovat keskeisiä rakenteita liikunnallisten taitojen muistamisessa ja amygdala (mantelitumake) sekä muu limbinen järjestelmä puolestaan tunneperäisten muistojen (tai ehdollistumien) syntymisen kannalta (3).

Isoäitini on ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa ja hänen motoriikkansa pelittää aivan kuten ennenkin. Jos näkö olisi tallella, niin luultavasti mummo polkisikin pyörällä edelleen aivan entiseen malliin. Myös hänen lyhytkestoinen muistinsa tuntuu toimivan hyvin. Isoäidin kanssa on edelleen mukava keskustella monista asioista kunhan vain muistaa, että hän ei muista. Ja, että hän ei muista etenkään niitä asioita joista puhuttiin yli puoli minuuttia sitten. Tätä puolen minuutin maagista aikarajaa voi hieman pidentää ripottelemalla omiin lauseisiinsa erilaisia muistivihjeitä siitä mistä äsken oikein oli puhe. Tällä tavalla tarinan punainen lanka pysyy paremmin hallussa ja keskustelu pysyy molemmille osapuolille mielekkäänä. Isoäiti saattaa myös edelleen muutaman sekunnin hiljaisen pohdiskelun jälkeen päätyä yllättävän tarkkanäköisiin johtopäätöksiin. Nämä suuretkin totuudet ja oivallukset hän tosin unohtaa tuota pikaa ja tiedustelee alkuperäistä asiaa niin kuin ei olisi siitä koskaan kuullutkaan.

Tapahtumamuistimme luo pohjan eheän minäkuvan ja aikakäsityksen rakentamiselle. Jos emme muistaisi mitä olemme tehneet, niin mielessämme ei olisi myöskään minkäänlaista elämäntarinaa. Emme tietäisi mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Nykyhetkessä läsnä oleminen on hyvä taito, mutta ilman muistiamme se voisi olla myös kovin pelottavaa. Olisimme täysin muiden ihmisten avun varassa. Isoäitini tietää, ettei muista enää entiseen tapaan. Hänellä on kuitenkin selvästi jonkinlainen elämäntarina mielessään lapsuudesta tähän hetkeen saakka. Tarinan viimeisimpiin lukuihin on kuitenkin alkanut tulla ammottavia aukkoja ja aivan viime ajoista ei enää (joitakin yksittäisiä tapahtumia lukuun ottamatta) ole jäänyt yhtään selkeää muistoa. Ainakaan sellaista, jonka hän kykenisi palauttamaan mieleensä.

Muistaminen on keskeistä myös ihmissuhteiden kannalta. Tasavertaisesta kumppanista ja auttajasta tuleekin autettava. On kovin vaikeaa ottaa muiden asioita kantaakseen jos ei kykene kantamaan enää edes omiaan. Myös ”small talk” -tyyliset turinat vaativat toiselta osapuolelta entistä enemmän kärsivällisyyttä kun toinen saattaa kysyä minuutin välein, että ”mitähän se kello mahtaa olla?”. Etenkin omaisille voi olla myös kovin raskasta kun rakas ihminen ei enää tunnistakaan omia läheisiään. Osa tälle asteelle dementoituneista vanhuksista näyttää todella ahdistuneilta. Ympärillä on vain vieraita ja pelottavia ihmisiä. Osa taas hämmentyneiltä, mutta siitä huolimatta rauhallisilta ja onnellisilta. Ympärillä on vieraita ihmisiä, mutta mitä sitten. Ystävällisiltähän he näyttävät. Onneksi oman isoäitini muisti ei tältä osin ole vielä rakoillut. Ja jos niin käy, niin täytyy toivoa, että hänen mielenmaisemansa olisi silloin lähempänä tätä jälkimmäistä esimerkkiä. Ja ehkäpä muistin heikkenemisessä voi olla myös omat armollisetkin puolensa. Jos mummoltani kysyy, niin hän ei ole eläessään sairastanut, hänellä ei ole ollut koskaan kipuja, eikä hän ole koskaan käynyt lääkärissäkään. Elämä on ollut kaikin puolin hyvää. Mikä pitää kyllä monilta osin paikkansakin.

Mutta miksi näin käy? Miksi joidenkin ihmisten muisti rappeutuu nopeammin kuin toisten? Alzheimerin taudissa hermosoluihin kertyy beeta-amyloidia sekä tau-proteiinikimppuja. Aiemmin ajateltiin, että solut kuolevat ja muisti heikkenee juuri beeta-amyloidikertymien takia. Kyseinen amyloidihypoteesi on kuitenkin kyseenalaistettu kun on huomattu, etteivät esimerkiksi lääkkeet jotka vähentävät amyloidikertymiä muuta Alzheimerin taudin kulkua. Viime aikoina tutkimukset ovatkin keskittyneet enemmän tau-patologian ymmärtämiseen (5). Niin tai näin, niin poikkeavia proteiinikimppuja hermosoluihin joka tapauksessa kuitenkin kertyy. Tämän (seurauksena?) hermosolut kuolevat ja Alzheimerin taudissa etenkin muistin kannalta tärkeät sisemmän ohimolohkon entorinaalinen kuorikerros ja hippokampukset surkastuvat. Tunnetaan myös muita aivojen rappeumasairauksia (esim. posteriorinen kortikaalinen atrofia), joissa muut aivoalueet rappeutuvat ensin. Alzheimerin taudin diagnoosin kannalta muistikyselyt [esim. mini-mental state examination (MMSE) ja The Consortium to Establish a Registry for Alzheimer's Disease (CERAD)] sekä pään MRI kuvaus ovat tällä hetkellä avainasemassa. Jos muisti on heikentynyt ja hippokampukset ovat pienet, niin kyseessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Alzheimer. Lisäksi aivoselkäydinnesteestä voidaan mitata beeta-amyloidin (BAm42) ja tau- proteiinien (tau ja fosfo-tau) pitoisuuksia. Nämä merkkiaineet voivat tukea Alzheimer diagnoosia (matala BAm42 ja korkeat tau-proteiini pitoisuudet) tai ohjata tutkimukset muiden muistiongelmia aiheuttavien syiden selvittelyyn.

Isoäitini lisäksi Suomessa on tällä hetkellä arviolta yli 70 000 Azheimerin tautia sairastavaa ihmistä (6). Kymmenen vuoden kuluttua määrä on suurempi. Tulevien vuosien haasteena onkin rakentaa elämämme siten, että vanhempamme ja isovanhempamme saavat elää ihmisarvoista elämää loppuun asti. Yhteiskunnan tasolla tämä tarkoittaa ainakin kotihoidon sekä pitkäaikaishoitopaikkojen resurssien lisäämistä. Ne kun ovat nyt jo liian vähäiset. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan kannata vierittää yhteiskunnan harteille vaan on viisasta pyrkiä pitämään hyvät välit omiin vanhempiinsa sekä isovanhempiinsa. Ja auttaa silloin kun voi. Tällä tavoin voimme kaikki osallistua paremman maailman rakentamiseen. Maailman jossa on hyvä elää myös vanhana ja muistamattomana.


Do Not Ask Me to Remember
Do not ask me to remember,
Don’t try to make me understand,
Let me rest and know you’re with me,
Kiss my cheek and hold my hand.
I’m confused beyond your concept,
I am sad and sick and lost.
All I know is that I need you
To be with me at all cost.
Do not lose your patience with me,
Do not scold or curse or cry.
I can’t help the way I’m acting,
Can’t be different through I try.
Just remember that I need you,
That the best of me is gone,
Please don’t fail to stand beside me,
Love me ’til my life is done.
-Author Unknown


Viitteet:
(2)   Atkinson, R. C., & Shiffrin, R. M. (1971). The control processes of short-term memory. Institute for Mathematical Studies in the Social Sciences, Stanford University.
(3)   Erkinjuntti, T., Alhainen, K., Rinne, J., Huovinen, M. (2008). Muistihäiriöt.
(4)   Burianova, H., & Grady, C. L. (2007). Common and Unique Neural Activations in Autobiographical, Episodic, and Semantic Retrieval. Journal of Cognitive Neuroscience, 19(9):1520-34.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti