Olemme kehollisia olentoja. Ja jos keho otettaisiin meiltä pois, niin mitä jäisi jäljelle? Mieli? Sielu? Puhdas tietoisuus? Voisiko se olla olemassa ilman kehoa? Kokemuksen ja järkeilyn pohjalta tuntuu, että ei voi. Vaikka omia mielenliikkeitään kuinka tutkii ja erittelee, niin ei löydä mitään pysyvää, vaan ainoastaan alati muuttuvan ajatusten, tunteiden ja aistimusten virran. Virran, jonka sisältö on kiinteästi kytköksissä kehoomme. Hieman yksinkertaistaen voidaan ajatella, että aistimukset ovat aistielintemme tuomaa informaatiota ympäristöstä tai kehomme toiminnasta. Tunteet ja mielialat taas ohjaavat käytöstämme siten, että pysymme hengissä, saamme jälkeläisiä ja pidämme huolta siitä, että myös jälkikasvu (ja muut läheiset ihmiset) pysyvät hengissä. Ajatuksemme puolestaan jäsentävät tätä kaikkea ja mahdollistavat kommunikoinnin (ajatustenvaihdon) muiden yksilöiden kanssa. Mielen sisältö on siis hyvin kehollista. Näin ollen voisikin ajatella, että se mitä nimitämme ”minäksi” tai ”itseksi” sisältää sekä kehon että mielen. ”Minä” on siis kehomieli.
Palasin tällä viikolla takaisin täysipäiväiseen (ja täysiviikkoiseen) terveyskeskustyöhön. Lisäksi olen tehnyt iltaisin ja nyt viikonloppuna myös tutkimusta. Vaikka molemmat työt ovat mielenkiintoisia ja nautin niiden tekemisestä, niin (yllätys yllätys) muutamana iltana olin selkeästi tavallista väsyneempi. Minulla oli ahdistunut olo ja tuntui, ettei mikään oikein kiinnostanut.
Ajoittainen masentunut mieliala ja ahdistuneisuus ovat osa elämää. Riippuu hyvin paljon määritelmästä, milloin niistä tulee ongelmia. Viime vuosina tehtyjen tutkimusten (ja niissä käytettyjen kriteerien) mukaan noin neljäsosalla suomalaisista on mielenterveysongelmia (1). Mielen ongelmia. Tämä on kuitenkin hyvin yksioikoinen näkökulma. Harva (jos yksikään) ongelma voidaan paikallistaa pelkän mielen alueelle. Sen sijaan on voitu osoittaa, että yhä useampi mielenterveysongelma onkin peräisin ”kehosta”. Tai ehkä ennemminkin oman kehon laiminlyömisestä. Monet meistä arvostavat myötätuntoa, älykkyyttä, sosiaalisia suhteita, tehokasta ajankäyttöä sekä useita muita ensisijaisesti mielen toiminnoiksi miellettäviä ominaisuuksia. Siinä samalla tulee kuitenkin helposti laiminlyötyä toinen puoli itsestään. Keho. Ja ennen pitkää sen kyllä huomaa myös mielessään.
Eräs toimivaksi todettu tapa hoitaa itseään on liikunta. Useimmille lienee selvää, että kun lihasta kuormitetaan, niin se kasvaa ja siitä tulee vahvempi. Keuhkojen ja sydämen rasittaminen puolestaan parantaa hapenottokykyä. Säännöllisen fyysisen aktiivisuuden seurauksena tuki- ja liikuntaelimistö pysyykin vetreänä, rasituksen sietokyky riittävänä ja sokeritasapaino kunnossa pitkälle vanhuusikään. Kun on terve, niin on helpompaa olla myös onnellinen.
Liikunnalla näyttää kuitenkin olevan myös suoria vaikutuksia aivoihin. Sen on todettu, mielialalääkkeiden tapaan, lisäävän mm. hermokasvutekijä BDNF:n (brain derived neurotrophic factor) määrää useilla eri aivoalueilla. (2) Tämä lisää mm. uusien aivosolujen tuotantoa hippokampuksessa, joka on aivojen tärkeimpiä muistiin liittyviä rakenteita. (3) Uuden oppiminen helpottuu ja on helpompaa sopeutua tähän alati muuttuvaan maailmaan. Tämän pohjalta ei olekaan yllättävää, että liikunta on todettu useissa tutkimuksissa kaikkia lääkehoitoja tehokkaammaksi keinoksi mm. masennuksen hoidossa. (4) Samoin on osoitettu, että liikkuvilla vanhuksilla on parempi muisti ja heidän järkensä leikkaa nopeammin kuin muilla ikätovereilla. (5)
Kuten arvata saattaa, niin kuluneella viikolla ”hoidin” myös omaa mielenterveyttäni (tai kehomieltäni) liikkumalla; kävin päivittäin joko lenkkeilemässä, punttailemassa tai kiipeilemässä. Treenien jälkeen olo olikin aina aivan toisenlainen; ihmiset ja asiat jaksoivat kiinnostaa ja erilaiset pienet asiat tuottivat jälleen nautintoa. Lähtökohtaisesti päivät kannattaa toki suunnitella niin, ettei itseään tarvitse ”hoitaa” liikunnalla (tai millään muullakaan). Tällöin liikunnan aikaansaama hyvänolontunne ”ei kulu” huonon olon korjaamiseen, vaan on pelkästään plussaa normifiiliksen päälle. Näin tulee hymyiltyä useammin.
Viitteet:
(1) Pirkola ym. 2002. MielenterveysAtlas2005, Stakesin verkkojulkaisu.
(2) Castrén E. Hermoston muovautuvuus ja masennuksesta toipuminen. Duodecim 2009 ;125(16):1781-6
(3) Allen ym. The neurotrophins and their role in Alzheimer's disease. Curr Neuropharmacol. 2011 Dec;9(4):559-73.
(4) Daley ym. Exercise to treat depression. BMJ. 2012 Jun 6;344:e3181
(5) Voss ym. The influence of aerobic fitness on cerebral white matter integrity and cognitive function in older adults: Results of a one-year exercise intervention. Hum Brain Mapp. 2012 Jun 5.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti